Puheenjohtajan terveiset

Hei!

Meillä kaikilla on pitkä talvi takana. Tänäkin talvena on avautunut uusia pilatesstudioita, moni ohjaaja on innovoinut uusia ja mielekkäitä tuotteita asiakkailleen ja kaikki lienevät tavalla tai toisella kehittäneet omaa osaamistaan. Jos toisten ohjaajien pilatestunneille on ollut hankala ehtiä, on ainakin yhdistyksen kuukauden treenin voinut sovittaa omaan kalenteriinsa sopivaksi aika helposti. Toki on niitäkin ohjaajia, jotka ovat talven aikana luopuneet ohjaamisesta eri syistä. Milloin olet viimeeksi pysähtynyt miettimään, mikä sinulle on oikeastaan merkityksellistä ja tärkeää? Ohjaavatko sinulle tärkeät asiat valintojasi arjessa? Jos et ole hetkeen pohtinut arvojasi, kannustan sinua nyt siihen. Varaa pieni hetki aikaa sekä kynää ja paperia.

  1. Listaa paperille sinulle tärkeitä ja merkityksellisiä arvoja tai asioita. Asiat voivat olla konkreettisia, kuten puoliso tai koira, tai asiat voivat olla abstrakteja asioita, kuten turvallisuus tai toisten auttaminen.
  2. Listallasi on nyt asioita, joiden pitäisi toteutua, jotta voit sanoa eläväsi hyvää elämää. Arvioi seuraavaksi asteikolla 0–10, kuinka tärkeänä pidät kutakin tekijää (0 = ei lainkaan tärkeä; 10 = erittäin tärkeä). Merkitse numero asian perään paperille.
  3. Arvioi sen jälkeen asteikolla 0–10, kuinka hyvin kyseinen asia tai arvo toteutuu elämässäsi tällä hetkellä eli kuinka tyytyväinen olet asiaintilaan (0 = ei toteudu lainkaan, en ole lainkaan tyytyväinen; 10 = toteutuu täydellisesti, olen täysin tyytyväinen). Merkitse tämä numero kauttaviivalla edellisen numeron viereen (esim. 9/6).
  4. Tarkastele nyt paperiasi. Minkälaisia havaintoja teet? Mitkä asiat tai arvot toteutuvat elämässäsi parhaiten? Mitkä arvot puolestaan eivät toteudu kovin hyvin?
  5. Mihin asiaan haluaisit muutosta? Valitse nyt yksi asia ja mieti jokin sellainen teko, joka edistää asiaa ja jonka voisit tehdä jo tänään. Tämä teko on niin pieni, että se ei korota oikeanpuolimmaista numeroa yhtä kokonaislukua isommaksi, mutta se silti nostaa lukemaa hitusen.

Itse teen arvoanalyysiä aika ajoin, ja olen huomannut, että aikojen saatossa itselle tärkeät asiat myös muuttuvat. Kun itselle tärkeät asiat ovat kirkkaina mielessä, voi tehdä isoja ja pieniä valintoja niiden suunnassa. Etenkin vaikeiden valintojen tai elämänmuutoksen edessä arvojen kirkastamisesta on apua: mikä olisi tässä kohtaa arvojeni mukainen teko.

Arvoanalyysi-harjoitus (ks. Kohti muutosta, s. 46) tuli mieleeni, kun aloin suunnitella omaa kesääni. Koska ”aikatauluista vapaa aika” on minulle tärkeää, aion pitää huolen siitä, että saan sitä myös kesällä, enkä suunnittele lomaani tukkoon etukäteen.

Leppoisaa kesää! Kyllä se sieltä tulee.

Lämpimin ajatuksin Kati

Kati Kauravaara
Puheenjohtaja
Suomen pilatesyhdistys ry
Puh: 0505836802
Sähköposti: kati.kauravaara@pilateshetki.fi

Hallituksen jäsenten roolit

Yhdistyksen hallitus on järjestäytynyt. Olemme sopineet seuraavista vastuualueista:

  • puheenjohtaja: Kati Kauravaara (vuosikokous valinnut aiemmin)
  • varapuheenjohtaja: Heli Laine
  • talousasioista vastaava: Kati Kauravaara
  • sihteeri: Heli Laine
  • jäsenasioista vastaava: Juha Koistinen
  • koulutusvastaavat: Sampo Idstam & Eeva Lindström
  • kansainvälisistä asioista vastaava: Eeva Lindström
  • viestintäasioista vastaavat:
    • verkkosivut: Juha Koistinen
    • sosiaalinen media: Sampo Idstam ja Annika Hytönen (Annika hallituksen ulkopuolelta
    • jäsentiedote: Kati Kauravaara ja Juha Koistinen

Lisäksi hallituksen varajäsenenä toimii Heini Uusipaavalniemi. Yhdistyksellä on tällä hetkellä kaksi työryhmää. Jäsenkriteerien tarkistaminen -työryhmän puheenjohtajana toimii Sampo Idstam ja Juhlavuosi 2024 -työryhmän puheenjohtajana Mari Sutinen (Mari hallituksen ulkopuolelta).

Kevätkoulutus 27.4. – kiitos osallistuneille!

Kevätkoulutukseen ilmoittautui peräti 94 jäsentä. Kevätkoulutustallenne lähetettiin teknisten haasteiden vuoksi ajateltua myöhemmin, ja sen takia jatkoimme tallenteen katsomisaikaa 9.6.2024 asti. Arvostaisimme sitä, että antaisit meille palautetta kevätkoulutuksesta, mikäli osallistuit koulutukseen livenä tai katsoit/katsot tallenteen. Voit täyttää lomakkeen täällä.

Ilmoittaudu syyskoulutukseen ja 20-vuotisjuhliin

Syyskoulutus toteutetaan kaksipäiväisenä 28.–29.9. Helsingissä. Lauantain koulutukseen ja juhlaan ilmoittaudutaan yhdessä, sunnuntain koulutukseen erikseen. Koulutuksia ei livestriimata, eikä tallenneta.

Lauantaipäivä huipentuu yhdistyksen 20-vuotisjuhliin.

Lauantain koulutus ja juhlat järjestetään Satakuntatalon Kilta-salissa (Lapinrinne 1) Kampin metroaseman vieressä. Koulutuksen teemana on klassisen ja modernin pilateksen vuoropuhelu. Lauantain ohjelma näyttää tältä:

Aikataulu (klo) Aihe

9:15–
9:30

Koulutuksen aloitus

9:30–10:30

Treenitunti ”moderni mattopilates”
Minna Määttä

10:30–10:45

Tauko

10:45–11:45

Treenitunti ”klassinen mattopilates”
Nina Saarinen

11:45–12:45

Lounas

12:45–14:15

Keskustelutuokio: klassinen ja moderni pilates vuorovaikutuksessa,
Riina Marttinen & Jarmo Ahonen

14:15–14:40

Kahvitauko

14:40–15:25

Pilatesta ympäri maailman ja yli rajojen –
Kati Kauravaara haastattelee Heikki Lempiäistä

15:25–15:30

Taukopilates

15:30–16:30

Paneelikeskustelu jäsenkriteerien uudistamiseen liittyen

16:30–16:45

Koulutuksen päätös
18:30–22:30 Yhdistyksen 20-vuotisjuhlat

Sunnuntain koulutus järjestetään Somatic Studion tiloissa (Kasarminkatu 36). Tarjolla on kaksi rinnakkaista kolmen tunnin laitepilatestyöpajaa. Työpaja A on tarkoitettu ensisijaisesti ohjaajille, jotka ovat mattopilatesohjaajia, mutta jotka eivät vielä ole kouluttautuneet laitepilatesohjaajiksi. Työpaja B puolestaan on tarkoitettu laitepilatesohjaajille. Sunnuntain ohjelma on seuraava:

  • klo 10:00–13:00 Työpaja A ”Laitepilateksen perusteet”, Hely Järvinen
    • Työpajassa tutustutaan Wunda Chair-, reformer-, cadillac- ja arc barrel-laitteiden keskeisiin harjoituksiin. Työpaja sopii erityisesti mattopilatesohjaajille, mutta myös laiteohjaajille, jotka haluavat kerrata laiteosaamistaan.
  • klo 10:00–13:00 Työpaja B “Reformer, Cadillac ja Wunda Chair”, Sampo Idstam
    • Työpajassa on tarjolla uusia ideoita ja modifikaatioita pilatesohjaukseen laitteilla. Jokaiselle kolmelle laitteelle luvassa treenisarja ja tuntimalli.
  • klo 13:00–14:00 CoreAlign-laitteen maksuton demo, kouluttajana Hely Järvinen

Demotunti on tarkoitettu kaikille halukkaille työpajoihin osallistuneille, eikä siihen tarvitse erikseen ilmoittautua. Tutustu laitteeseen täällä.

Osallistumismaksut

Lauantain koulutuksen ja juhlien yhteisosallistumismaksu on 100 €, mikäli ilmoittaudut viimeistään 31.5. Tämän jälkeen hinta on 150 €. Hinta sisältää opetuksen, salaattilounaan, iltapäiväkahvin sekä iltajuhlassa alkumaljan, kolmen ruokalajin buffet-illallisen ja iltaohjelman. Mukaan mahtuu 70 osallistujaa, ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Sunnuntain työpajan hinta on 45 €, mikäli ilmoittaudut viimeistään 31.5. Tämän jälkeen hinta on 90 €. Hinta sisältää opetuksen. Kumpaankin työpajaan mahtuu 19 osallistujaa, ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Viikonlopun tilaisuudet on tarkoitettu vain Suomen pilatesyhdistys ry:n jäsenille. Maksuttomat peruutukset tulee tehdä viimeistään 26.6.2024/lauantain koulutus ja juhlat sekä viimeistään 13.9.2024/sunnuntain koulutus.

Ilmoittaudu lauantain koulutukseen ja 20-vuotisjuhliin

Ilmoittaudu sunnuntain työpajaan A

Ilmoittaudu sunnuntain työpajaan B

Tule vapaaehtoiseksi I love me -messuille!

Yhdistys oli viime vuonna mukana ensimmäistä kertaa I love me -messuilla Helsingissä omalla messuosastollaan. Tänä vuonna messut järjestetään 29.11.–1.12. ja olemme jälleen mukana! Meillä on messuilla tänä vuonna messuosasto, jonne yhteistyökumppanimme Align-Pilates-pilateslaitteiden maahantuoja Gonsul Oy tuo kokeiltavaksi ainakin reformerin, luultavasti myös tuolin. Messukävijöiden on pilateslaitteiden kokeilemisen lisäksi mahdollista saada mukaansa kotona tehtäväksi hänen tarpeidensa pohjalta suunniteltu mattopilatesliike, jonka ohjaamme osastollamme ja videokuvaamme asiakkaalle mukaan hänen omalla puhelimellaan. Lisäksi järjestämme kunakin messupäivänä kaksi 30–45 minuutin mattopilatestuntia erillisessä tilassa messukävijöille. Nyt haemme vapaaehtoisia messuosastollemme kertomaan pilateksesta messukävijöille ja kuhunkin erillisessä tilassa tapahtuvaan mattopilatesohjaukseen 2–3 apuohjaajaa. Messuosastolla päivystäminen ja apuohjaajana toimiminen on vapaaehtoistyötä, josta palkkioksi saa messulipun ja siten mahdollisuuden tutustua maksutta messujen muuhunkin tarjontaan sekä lounas- ja kahvilipukkeen.

Vapaaehtoiset edustavat messuilla Suomen pilatesyhdistystä, eivät omaa yritystään. Jos olet käytettävissä joko messuosastolla tai apuohjaajana, laita Katille viestiä. Kerro viestissäsi, milloin olet käytettävissä. Toivomme kovasti apuja messuille, sillä hallituksen vapaaehtoiset eivät pärjää yksin!

Unelmien liikuntapäivä 10.5.

Unelmien liikuntapäivä 10.5.

Unelmien liikuntapäivä toteutetaan tulevana perjantaina. Unelmien liikuntapäivä on Suomen Olympiakomitean lanseeraama päivä, joka rakentuu ihmisten omille ideoille, kokeiluille ja yhdessä tekemiselle yli raja-aitojen. Se on kaikenlaisen liikkumisen pop up -päivä, johon kuka tahansa voi osallistua ja jossa kuka tahansa voi järjestää tapahtumia.

Haastamme kaikki yhdistyksen jäsenet tarjoamaan Unelmien liikuntapäivänä mahdollisuuden tutustua pilatekseen matalalla kynnyksellä. Lisää tietoa teemapäivästä täällä.

Unelmien liikuntapäivän markkinointimateriaalia saa vapaasti käyttää. Materiaali löytyy täällä.

Yhteystietojen muutoksista ilmoittaminen

Jokainen jäsen pystyy itse hallinnoimaan jäsentieto-ohjelmassa olevia yhteystietojaan. Jos sinulla ei ole voimassaolevaa pääsyä jäsentietoihisi, laita viestiä Sampolle tai Katille, niin saat uuden aktivointilinkin, jota kautta hallinnointi onnistuu. Meille on tärkeää, että erityisesti osoite- ja sähköpostiosoitetietosi ovat ajantasaiset.

Jäsentieto-ohjelmasta ei enää päivity automaattisesti tiedot yhdistyksen verkkosivujen ohjaajalistaan. Jos toivot muutoksia ohjaajalistaan, laita viesti Juhalle, joka päivittää verkkosivuja.

Tapahtumakalenteri

  • 5.6. Hallituksen kokous 8/2024 etänä
  • 28.–29.9. Syyskoulutus Helsingissä
  • 28.9. Yhdistyksen 20-vuotisjuhlat Helsingissä
  • 29.11.–1.12. I love me -messut Helsingissä

Hallitus

Kati Kauravaara, puheenjohtaja, talous- ja hallinto: kati.kauravaara@pilateshetki.fi

Eeva Lindström: movementmerge@gmail.com

Juha Koistinen: juha.koistinen@urheilufysio.fi

Sampo Idstam: sampoidstam@gmail.com

Heli Laine: training.helilaine@gmail.com

Heini Uusipaavalniemi (hallituksen varajäsen): heini.yoga.lapland@gmail.com